Retkikunta: Ei hemmetti

Retkikuntani,

Olen tähän asti ollut hyvin kärsivällinen. Myönnettäkööt: lasken tietynasteisen tyyneyden hyväksi luonteenominaisuudeksi. Vähästä hermostuminen on rahvaanomaista. Mutta nyt alan miettiä olenko ollut liiankin kärsivällinen.

Retkikuntamme on ollut matkalla jo yli puoli vuotta. Toki: matkamme on ollut polveileva. Mutta en voi millään ymmärtää miten on mahdollista että minä ja retkikuntani voidaan seistä sateen piiskaamalla parkkipaikalla Ruotsin Kapellskärissä kun pitäisimme kaiken järjen mukaan jo olla Amerikassa?

Syyllisiä on tietenkin turha etsiä. Retkikunnan johtajana olen itse koonnut ryhmän, ja uskon vieläkin valinneeni parhaat mahdolliset henkilöt retken onnistumisen kannalta. Oikeastaan – mitä väliä. Pari syyllistä olisi tässä vaiheessa kiva olla. Navigaattori-Karjalainen ja Kartturi-Ilja tänne saman tien!

Vai niin. Juuri niin. Niinpä tietenkin. Näyttäisi siltä että kaikki on kunnossa. Kartatkin on pidetty ajan tasalla koko matkan ajan. Eikun menkää te itseenne. Anteeksi, ei ollut tarkoitus, en saisi menettää malttiani.



Olen niin kovin väsynyt. Kengätkin on ihan läpimärät. Mitä me nyt teemme? Onko kenelläkään ideoita? Enkö muka ole johdattanut teitä ihan hyvin tähän asti? Hei tulkaa takaisin! Minne menette?

Ai te löysitte Julianan? Eikö Julianan pitänyt olla siellä Amerikassa? Jassoo: ai että Julian on kokoajan seissyt täällä Kapellskärin terminaalissa ottamassa kuvia kun risteilymatkustajat kulkevat tämän pienen portin läpi?

Retkikuntani,
Taisimme kaikki saada hyvät naurut!

Casper G. Stroemman