LAND I SIKTE!

Rakkaat wanhan mantereen kolleegani, en tiedä tohdinko edes yrittää kuvailla minkä sanoinkuvaamattoman ylpeyden ja puhtaan jumalisen onnen kynsissä riutuu sieluni tätä kirjoittaessani. Tyydyn siis raportinomaisesti saattamaan tietoonne vain kaikista konkreettisimmat, käsinkosketeltavimmat, tosiseikat:

Tässä kirjoittaa Mies Joka Löysi Maareitin Amerikkaan!

Vähääpä aavistin viimeksi kuluneen viikon loppupuolella, kun vähin äänin poistuin joukostanne, vain varusteista vaatimattomimmat mukaani pakattuani, mikä olisi tiedustelumatkani tulos.

Kauan taivalsin, lopulta kuin horkassa - nimeäni tuskin muistamatta (se on muuten Jallu), yli pitkien siltojen ja halki, niin maallisesti kuin henkisestikin, karun Houkutusten Kaupungin joka näyttäytyi minulle kuin uni. Vasta Amerikan taaimmalle rannalle päästyäni käsitin mikä tosiasiallinen maantieteellinen sijaintini on. Olin nimittäin jalkojeni juuresta löytänyt jotakin jonka oli muuttava käsitykseni siitä missä kohtaa Maata nuo vatimattomat, goretexiin verhotut apostolinhevoseni seisoivat - tai edes minkälaisella, mitkä maantietelliset suhteet omaavalla sellaista! "FAT FREE JUJUBES, Made by Farley's & Sathers Candy Company, Round Lake... MICHIGAN"! Olin saapunut - tietämättäni - Pohjoisamerikan vastaperustettuihin Yhdysvaltoihin!!! Pyyhin pölyn ja noen kompassistani, ja totesin vielä tuon erehtymättömän koneen takaamalla, vankkumattomalla varmuudella: kyllä - Pitkä Silta oli minut vienyt yli valtameren, vielä äsken maailman laitaan jatkuvaksi luullun Atlantin. Ja sen jälkeen olin vaeltanut Uutta Mannerta jo tunti- ellen päiväkausia. Liian uupuneena palatakseni itäiselle rannikolle, kasvot kohti Äiti-Europaa kulkien, ja sinne asumukseni sokkelin valaakseni, päätin jäädä aloilleni ja perustaa niin asumukseni kuin Uuden Elämänikin tälle niemenkärjelle jonka olen ristinyt Kaliforniaksi.

Ilon valtaamana, mutta kuitenkin joukkoonne takaisin kaihoten, kerron teille myös: olen löytänyt, nyttemmin osaksi Wanhaa todistetulta, uudelta mantereelta pioneeriyhteisön - ryhmän likimeidänkaltaisiamme, Lutherin uskon tunnustavia "luovia" Suomesta - jotka ovat ottaneet minut joukkoonsa kuten veljensä ja arvoisensa, ja jakaneet kanssani kaiken tähänastisen uudisraivaajatyönsä hedelmän. Vuorostani olen sitoutunut, kuin verivalan tehneen pakanan lailla, työlläni leiviskäni täyttämään, jotta talveksi saamme (kyllä: "he" ja "minä" ovat jo kuin yhtä; "me") polttopuuta, päreitä joiden kajossa kirjoittaa ja traaniä lyhtyihimme. (Juurekset ostamme intiaaneilta.)

Päivänä jona tänne saavutte tulee teitä siis uudellekin mantereelle päästyänne edelleen olemaan yksi vähemmän - Minä, nöyrin allekirjoittanut. Mutta tietäkää silti: vaikka saapuisitte keskellä kylmimmän talven, riuduttavan puutteen, nälän ja keripukin vuodenajan, aina on teille tilaa tuvastamme löytyvä, lämmintä vällyä ja piisoninsilavaa maissilimpun pälle, kunnes punapuut on kaadettu, hirret vuoltu ja Uuden Maailman Superkasi asumisen ja työnteon vaatimassa valmiudessa.

Kynelten sumnentamin silmin...

Näkemiin!
-T.C.B.

P.S. Jos kirjeenne tavoittavat Kapteeni Pouskin, tuon vallattoman "lentäjän", kertokaa hänellekin saavutuksistani.