Estebanista ja sen tekijöistä

Kirjoittanut Bo Hager

Kun minua pyydettiin luonnehtimaan Esteban-kirjan tekijöitä ensimmäinen ajatukseni oli: harvinaisen lahjaton joukko tunareita. Voin rehellisesti sanoa näin, koska olen liian kauan seurannut vierestä näiden nuorten sällien sähläämistä tämän niin sanotun lehden parissa.

Siitä on jo kahdeksan vuotta, mutta muistan sen kuin eilisen päivän kun katselin vierestä miten ensimmäinen lehti valmistui. Jo silloin ajattelin: tuosta nyt ei jumalauta tule yhtään mitään. Monistavat pikku läpyskäänsä jossain pimeässä kellarissa, silmät innosta kiiluen. Mustavalkoisena, vaikka minulle tulee postilaatikosta lähikaupan mainoksetkin nykyään värillisenä. Taitaa pojilla olla ihan liian vähän tekemistä kun tuollaiseen hommaan ryhtyvät.

Nythän täytyy kyllä myöntää että minua on joskus sanottu kyyniseksi. Minä myönnän tämän piirteen itsessäni. Sättiessäni näitä nuoria kolleja takaraivossani seikkaili siis kyllä aavistus siitä että tässä voisi olla jonkun suuremman asian siemen, sitä en kiellä. Suurmiehetkin ovat saattaneet ponnistaa hyvin yksinkertaisista oloista, ja onhan monet maamme presidenteistäkin varttuneet savupirteissä. Joten en pitänyt täysin mahdottomana että tästä Estepanista olisi vaikka sukeutunut uusi »Helmi ja Heikki».

Ha ha. Ja katin kontit. Kahdeksan vuoden jälkeen lehti on yhä yhtä surkea tekele kuin silloin muinoin, ja painoskaan ei ole yhtään sen suurempi. Hyvä jos tämä Strömmani saa kymmenen lehteä vuodessa myydyksi… jos ei kertakaikkiaan anna niitä pois. Se kuulkas nyt on jumalauta tyhmintä mitä voi tehdä – niin kuin heittäisi rahaa kaivoon. Jos minä olisin ikinä ryhtynyt vastaavan lehden tekoon asiat olisivat olleet toisin. Olisin kirjoittanut olennaisista asioista, hommanut alusta alkaen tarpeeksi tilaajia ja myynyt lehden mainoksia täyteen. Sillä tavalla nähkääs asiat olisivat saavuttanut ihan toisenlaiset mittasuhteet. Mutta eihän sille voi kertakaikkiaan mitään että jos hölmöläiset johonkin ryhtyy, niin eihän siitä mitään tahdo tulla.

No nyt lukija tietenkin kysyy että miten sitä lehteä sitten tehdään, jos kerran olet siinä niin hyvä? Minulla ei tietenkään ole muodollista »lehtineekeri»-koulutusta, mutta on minulla sentään järki päässä päinvastoin kun näillä nuorilla juipeilla. Lehden tekoonhan ei tarvita kun hitusen maalaisjärkeä, ja sitten pitää tietenkin kirjoittaa mielenkiintoisista aiheista. Niitä voisi olla:

• Ikäihmisten hammashuolto

• Luonto ja mökkeily

• Hallituksen möhlimiset

• Suomen talvisota ja Mannerheim

Sitäpaitsi tästä Estepanista puuttuu kunnon ristikko. Ikinä ei pidä aliarvioida kunnon ristikon vetovoimaa. Palkinnoksi riittää mainiosti paketti kahvia, ei sen tarvitse sen kummempaa olla. Paitsi joulunalusaikana pitää tietenkin palkintona olla kinkku. Myöskin jos voisi olla kuvia näteistä flikoista niin se olisi hyvä. Siinä olisi lehti minun makuuni!

No mutta entäs sitten tämä lehti? Ensimmäinen missä ollaan menty metsään – ja pahasti – on nämä sarjakuvat. Ensinnäkään en tunne ketään joita sarjakuvat kiinnostaisivat. Ja jos vaikka kiinnostaisikin, niin sitten niiden pitäisi olla hauskoja, niin kuin »Helmi ja Heikki» – siinä on tavoitettu jotain olennaista. Mutta nämä sällit ovat toista maata; minkä aiheen valitsee esimerkiksi tämä Salakka? Paskan! Ei se tietääkseni ole kenestäkään hauskaa.

No, totuuden nimissä en ole juurikan viitsinyt perehtyä tähän Estepan-lehteen vuosien mittaan, mitä nyt omia kolumnejani olen lueskellut. Niissä sentään kiteytetään se olennainen asia mistä puhuin aikaisemmin. Ja kyllä täytyy sanoa että lukiessani niitä nyt uudestaan, niin harvoin näkee niin hyvin kirjoitettua tekstiä. Siinä kuulkaas silmä lepää.

Lehtiala on menettänyt minussa todellisen lahjakkuuden.