Retkikunta: Merellä vihdoin!

Ahoi retkikuntani!

Paatunutkin vanha merikarhu saattaa joskus liikuttua, mutta tänään suolainen pärske kasvoillani ei ole kyynel. Se on merivettä. Koska nyt, seisoessani vihreäksi maalatulla teräskannella Superfast Ferryn kokassa voin liikuttuneena kerto teille: olemme vihdoin päässet merelle!

Laivaan nousu oli sekavan miehistöni ansiosta vaikeaa - seikkailimme eri autokansilla ainakin tunnin vaikkei meillä ole enää autoakaan - mutta nyt rojahdettuamme kutoskannen värikkäälle kokolattiamatolle voimme vihdoinkin hengähtää. Meillähän ei ole lippuja tähän alukseen, mikä on tietenkin yksi syy miksi hiivimme sisään autokannen kautta. En kuitenkaan koe siitä moraalisena ongelmana koska matkamme päämäärä on ylevä.

Ensi töikseen lähetin taas kartturimme Iljan piirtämään kartan uudesta aluksestamme:


Tämä kartta on sen verran hyvin piirretty että minusta tuntuu että Ilja vaan repäisi sen irti jostain seinästä – mutta on se parempi kun ei mitään. Olisin tietenkin kyllä arvostanut jotain kuparikaiverruksen tyyppistä, mutta hei, kai sitä sitten täytyy seurata aikaansa.

Hedelmäpeli-Pekka näyttäisi olevan lempiharrastuksensa hedelmäpelin kimpussa, ja Matti meni Tax-freehen ostamaan bissee. Matka tulee näet olemaan pitkä, joten tulemme sekä tarvitsemaan kolikoita sekä ravintoa. Jos Hedelmäpeli-Pekka on oikein onnekas saatamme jopa hankkia uuden kulkuvälineen Rostockiin saapuessamme.

Olemme taas kerran myös pitäneet yllä retkikunnan tieteellistä tasoa ja nimenneet kannelta näkemiämme eläimiä kotipuolesta tutuin nimin:


Merivarpusia


Meriorava


Ville Repo II

Minusta kuitenkin tuntuu että miehistöni on vähän laiska ja mielikuvitukseton mitä tulee nimeämiseen.

Joka tapauksessa Ylimatruusi Peki haki laivan käymälästä roskiksen minkä täytimme kylmällä vedellä ja jossa nyt jäähdyttelemme oluttölkkejä. Tölkkien sihadellessa auki on mukavaa istua kokolattimatolla ja seurata ihmistten ohikulkua sekä Pekan tasaisen rauhallista pelaamista.

Ja tuntiessani vilvoittavan oluen kosketuksen ahavoituneilla huulillani päässäni on vain yksi ajatus:

Olla retkikunnan johtaja,

Elää.

Teidän,
Casper G. Stroemman