Kirjoittanut Kasper StrömmanRakkain muistoni Mummista sijoittuu vuoteen 1986. Siihen aikaan Mummi nimittäin pukeutui mökillä aina anilliininpunaiseen verryttelypukuun missä komeli reilunkokoinen Adidaksen logo rinnuksilla. Mökkiradio oli myös samana vuonna sattumalta tainnut simahtaa, ja koska isovanhempieni perheeseen ostettiin aina vain parasta Mummi ja Ukki olivat nähneet parhaaksi ostaa tilalle ulkohuussin kokoisen Philipsin lippulaivamallin, sellaisen jota amerikanmaalla siihen maailmanaikaan kutsuttiin
ghettoblasteriksi.
Tästä Philipsin jättimankasta Mummi kuunteli pimenevissä syysilloissa Biz Markietä, Tone Locia, Eric B. & Rakimia sekä vanhaa iskelmää. Nuoret hirvet pakenivat laumoina sumuisten niittyjen yli kun Mummi luukutti tästä uutuuttan kiltävästä laitteesta Richie Richin ja Jungle Brothersin
Girl I'll House You:ta niin että talon perustukset tärisivät. Me lapset tietysti nautimme tästä kaikesta ja olimme iloisia siitä että mökillä ei ollut tylsää. Monesti tuvan matot rullattiinkin pois tieltä ja kaikki saivat vuorotellen kokeilla Hip Hopin, tämän uuden afroamerikkalaisen tanssin perusaskelia. Mummi tosin oli aina meitä muita askeleen edellä ja saattoi vaivattoman näköisesti tehdä
tuulimyllyksi nimetyn liikkeen keskellä tupaa. Saatoimme myös kerääntyä Mummin jalkojen juurelle kun hän istui kiikkustuolissa kertomassa meille Hip Hopin neljästä elementistä sekä tarinoita kaukaisen amerikanmaan sananiekoista.
– Muistakaa lapset aina, että räp on sitä mitä
teette, mutta hip hop on sitä mitä
elätte, Mummi saattoi sanoa.
Sanomattakin on selvää että tämä herätti meissä lapsenlapsissa suurta kunnioitusta.
Eräänä kuumana lauantaisena iltapäivänä halkoliiterin takaa kuului kummaa sihinää. Ensin luulin että kyseessä oli kyy, mutta kun olin kerännyt tarpeeksi rohkeutta mennäkseni katsomaan tätä luonnon omaa luikertelijaa se olikin vain Mummi spraypullo kädessä. Hän oli tämän helteisen päivän aikana maalannut koko halkoliiterin takaseinän, ja pyyhki nyt rannehikinauhallaan otsaansa. En ollut eläessäni nähnyt mitään niin kaunista. Mikä ennen oli ollut punamullattu lautaseinä oli nyt täytetty koukeroisin, värikkäin kirjaimin joita koristi vielä valkoisella sprayvärillä tehdyt kiillot. Maassa makasi tusinoittain käytettyjä spraymaalitölkkejä, ja mummi ravisti yhtä kannua terhakkaasti.
– Näetkö Kasper mitä siinä lukee, kysyi Mummi?
Olin suu ymmyrkäisenä. Toki osasin siinä iässä jo lukea, mutta tämä ilmaisu oli jotain mitä en ikinä ennen ollut nähnyt. Kirjaimet ikäänkuin...
nivoutuivat toisiinsa muodostaen enemmän ornamentin kuin luettavan sanan.
– Siinä lukee CAZZU sanoi Mummi. Se on sinun nimimerkkisi tästä päivästä lähtien.
Seuraavana syksynä ennen kuin koulut alkoivat kävin kotimme läheisellä huoltoasemalla ostamassa rekkamieslippiksen jonka pehmustettuun etuosaan yritin tussata uuden nimmimerkkini niin hyvin kun osasin, ja tietenkin samalla tavalla kun olin nähnyt Mummin sen mökillä tekevän. Koulussa hevarit heittivät lippiksen hankeen ja upottivat pääni vessanpönttöön.
